Luuhamara

tuuli kulkee maita kylmät sateet helmoissaan
katse (niinkuin vanhan miehen) lakaisee maisemaa
ajatus onnesta
saalis nylkemätön
turhaan kouristelee seinäkoukussa

kuin kehyksistään irrotettu maalaus
tai kesken syntymäänsä kuollut vapaus
ei riko aikaa virta aavehiukkasten
sen tyhjä autius
hyväksyy